Leipomo Rosten on vahvasti kotimainen ja sen juuret ovat Suomessa. Sukupolvelta toiselle siirtyvät suomalaiset perheyritykset ovat kantaneet pitkäjänteisesti vastuuta: kehittäneet yrityksiään, maksaneet veroja ja työllistäneet satojatuhansia ihmisiä. Tänä päivänä Leipomo Rosten työllistää yli 200 suomalaista ammattilaista.
Maukasta leipää jo vuodesta 1939
Leipomo Rosten Oy on turkulainen, Meltovaaran perheen omistama perheyritys joka vaalii pitkiä perinteitä tuoreen hyvän makuisen leivän valmistuksessa.
Nykyisellä omistajasuvulla, Meltovaaroilla, on yli viidenkymmenen vuoden kokemus leipomoalalta. Turun Raunistulassa ja myöhemmin Itäharjulla jalostuneet Leipomo Rostenin leivontamenetelmät ja reseptit ovat johtaneet jäljittelemättömien ja rakastettujen leipämakujen syntyyn.

Leipomo Rostenin toimitusjohtaja, Kari Meltovaara on työskennellyt perheyhtiön palveluksessa vuodesta 1996 lähtien. Sinä aikana leipomon liikevaihto on kolminkertaistunut ja Suomen 35. suurimmasta leipomosta on tullut heti Vaasan ja Fazerin leipomoiden jälkeen kolmanneksi tai neljänneksi suurin leipomo.
Leipomo Rosten on ollut mukana mm. Saksan luomuleipämarkkinoilla sekä laajentanut toimintaansa Suomessa hankkimalla heinolalaisen Pekan Leipä Oy:n perheyrityksen haltuun vuonna 2008.
Rostenin pitkäjänteinen toiminta palkittiin Pitkän matkan juoksija – Long Distance Runner -palkinnolla Eurooppalaisen Yrittäjyyden Päivä -tapahtumassa vuonna 2009.