
Saariston maku
Ainutlaatuisesta saaristostamme syntyy Rostenin Jurmo-saaristolaisleivät, jotka leivotaan rakkaalla reseptillä – perinteitä kunnioittaen.
Tässä reseptissä Jurmo-saaristolaispalat täytetään sillifileiden lisäksi marinoudulla punasipulilla ja inkiväärillä. Kasaa herkut Jurmo Saaristolaispalojen päälle – ja ei muuta kuin ääntä kohti.
Tutustu reseptiinYksinkertainen on kaunista – ja maukasta. Kun Jurmo Saaristolaisnapin päälle levitetään mädillä koristeltu smetanatäyte, niin tarjotin tyhjenee takuulla alta aikayksikön!
Tutustu reseptiinSinihomejuuston suolaisuus ja hunajan makeus kruunaavat Jurmo Saaristolaisnäkkileivän. Tuoreet viikunat tuovat tähän herkkuun oman pikantin lisänsä.
Tutustu reseptiinSaaristomeren ulkoreunalla tunnetaan karuudestaan. Tarinoiden mukaan näin ei kuitenkaan aina ole ollut. Kerrotaan, että saarella oli aikoinaan vahva metsä, joka tuhoutui Kustaa Vaasan polttaessa koko saaren 1500-luvulla. Tulisen rangaistuksen syynä olivat Jurmon vesillä sattuneet selittämättömät haaksirikot. Niiden syyksi epäiltiin saaren miesten tapaa sitoa lyhty lehmän häntään tietä valaisemaan. Valojen käyttö herätti kuitenkin Tukholmassa asti epäilyjä niiden todellisesta tarkoituksesta. Varsin usein ohikulkevat alukset erehtyivät valoista ja ajautuivat maihin antaen saarelaisille mahdollisuuden korjata haverialuksen lastit parempaan talteen. Totta tai ei, Jurmo on yksi karuimmista, mutta myös samalla mielenkiintoisimmista saarista koko Saaristomerellä.