Keskellä
harmainta syysmyrskyä,
tyrskyjen piestessä rantakallioita ja mäntyjen huojuessa humalaisina, huomasi useampi paraislainen kaukana ulapalla aalloissa tanssivan valon. Laivalyhty se oli, mutta kuka oli niin tärähtänyt, että lähti tuossa säässä merelle. Yökin oli tulossa.

Ihmettelyistä huolimatta, valo läheni rantaa ja tarkkakorvaisimmat erottivat, että sen mukana kuului railakasta, aivan uudenlaista musiikkia. Harva sai unta sinä yönä. Osaa jopa vähän pelotti, että mitä outoa sieltä oli tulossa.

Aamulla myrskyn väistyttyä, yllättävä pouta oli laskeutunut, ja ihmiset uskalsivat kerääntyä rantaan toljottelemaan uutta tulokasta. Voi sitä puheensorinaa, eihän sen ajan Paraisilla kukaan ollut apinaa nähnyt. Vaikka merimiehet olivat ennenkin matkoiltaan kaikenlaista uutta mukanaan tuoneet, niin tämä oli kyllä ihmeellisintä aikoihin.

Siinä se kapusiini tanssi vanhan haitaria soittavan merikarhun harteilla vailla minkäänlaista häpeää. Ja kun haitarinsoittaja väsyi, kapusiini jatkoi gramofonin tahdissa. Merikarhu kertoi, että kapusiini oli orpo, joka lyöttäytyi hänen seuraansa viime seikkailulla uudella mantereella. Siitä asti ahavoituneilla kasvoilla olikin aina paistanut auringon kanssa kilpaileva ilo.

Kyllä ihmiset kummastelivat, ja joku tästä tapauksesta närkästyikin, koska kurjaahan sen elämän täällä Pohjantähden alla olla piti ja herran nuhde ainoa sallittu hupi. Useimmat olivat kuitenkin eri mieltä. Paikallisen leipomon väki tarjosi kaikille paikan päällä olleille pipareita, uunituoreita ja käsintehtyjä, niin kuin Paraisilla aina, ja nehän maistuivat, varsinkin kapusiinille.
Kiitokseksi se näytti kieltä ja kaikki purskahtivat
hyväntuuliseen nauruun.

Kertoman mukaan tuo uutta mukanaan tuonut aamu venähti pitkälle illan puolelle. Joissakin tarinan versioissa kapusiini veti iloista väkeä letkajenkkajonossa rantakallioilla seuraavaan aamuun asti, mutta se ei välttämättä pidä paikkaansa, koska letkajenkka tuli Suomessa muotiin vasta 60-luvulla, ja tämä tapahtui paljon aiemmin.

Mutta toden totta, hauskaa ainakin riitti ja se sama ilonpidon henki tarttui paraislaisen leipomon väkeen. Silloin Lysti rantautui Suomeen, eikä sen reseptiä ole sen koommin ollut tarvetta muuttaa.

Herätä nauru ja näytä vähän kieltä, se tuulettaa mieltä.

Älä hillitse itseäsi.